Tiedätkö ne kiireettömät aamut, jolloin saat rauhassa herätä, keittää kahvit, lapset ovat kiltisti ja lehtikin on ajallaan postilaatikossa? Kun saat kölliä sängyssä niin pitkään kuin huvittaa, eikä kukaan tai mikään ärsytä? Vielä kaksi vuotta sitten, minäkään en tiennyt. Mutta nyt tiedän. Lauantai aamuna heräsi kahdeksan aikaan (meillä kello pirahtaa soimaan yleensä 6 arkiaamuisin ja lauantaisin poika herättää viimeistään 7 ja pyytää päästä pelaamaan pleikkarilla*). Ihmetys oli suuri kun tajusin, että lapset nukkuvat vielä. (ADHD lapsilla uni on yleensä erittäin kevyttä ja siksi he eivät välttämättä nuku aamulla pitkään).
Niinpä kömmin sängystä ylös ja laitoin kahvin tippumaan. Etsin olohuoneen kaapeista kaikki mahdolliset naisten-hömppä-lehdet jotka käsiini sain ja kokosin ne sohvan viereen. Kun lapset heräsivät, huikkasin heille, että "laittakaa itse omat aamupalat, kaikki on valmiina pöydällä!" ja istuin sohvalle ison kahvikuppini ja lehtipinoni kanssa. Ja nautin. Nautin kokonaisen tunnin. Kukaan ei häirinnyt, kukaan ei kitissyt eikä kukaan kiusannut ketään. Kaikki olivat rauhallisia.
Näitä lisää!! Muistan sellaisiakin viikonloppuaamuja että puoli seitsemän aikaan alkaa kinastelu, kuka saa "parhaan paikan" sohvalla... Vaikka vietimmekin aamua yhdessä lasten kanssa, siltikin koin saavani omaa aikaa. Jälleen pieni pala onnellisuutta löydetty =)
*Kuten aikaisemmin mainitsin, ADHD lapsilla tulee olla tiukat rajat ja säännöt. Sen vuoksi meillä pelataan pleikkarilla vain pe-su välisenä aikana 2 tuntia max. Tytär ei halua pleikkarilla pelata joten hän on valinnut tietokoneella olon. Sekä läppäri että pleikkari ovat olohuoneessa eli minun valvovan silmän alla. Ai niin. Meillä ei edes katsota televisiota ma-to välisenä aikana. Huomasin jo lasten ollessa 6-vuotiaita, että televisio aktivoi heitä niin paljon, että riidat ja kiukkukohtaukset olivat jokapäiväistä elämää. Kun televisio on illat kiinni, illat ovat meillä tooooodeeeellla rauhallisia. Suosittelen!
Tiesitkö, että yksi pieni pala Tobleronea sulaa suussa 2,7 minuuttia? Ja kun pienessä Tobleronessa on 12 palaa, voit käyttää sen syömiseen 32,4 minuuttia. Käyttäisitkö päivästäsi 32,4 minuuttia suklaapatukan syömiseen? Suomesta tuskin montaa ihmista löytyy, jotka käyttävät. Minä käytin kerran =)
Miten tutulta tämä kuulostaa:
"En jouda, minulla on kiire!"
"Palataan asiaan myöhemmin, minulla on nyt kiire."
"En ehdi tehdä sitä nyt."
"Jätän ruoka-/kahvitunnin väliin tänään."
"Ostan kotimatkalla pizzaa koska en ehdi kauppaan."
"Hei lapset, mennäänkö Heselle tai Mäkkäriin syömään?"
Pysähdy ja hengitä syvään. Oletko huomannut, että mitä enemmän hoet olevasi kiireinen, sitä enemmän sinulla on tekemistä ja liian vähän aikaa tehdä nuo kaikki tehtävät? Jos hoet itsellesi joka päivä että olet todella kiireinen, arvaa mitä? Sinusta tuntuu juuri siltä. Työtehtäviä tulvii käsiisi joka hetki, et ehdi keskittyä mihinkään pitkää aikaa ja joka päivä työpinkat vain kasaantuvat ja kasaantuvat koska et ehdi tehdä töitä työpäivän aikana. Mutta jos hoet itsellesi joka päivä: "Minulla on riittävästi aikaa tehdä kaikki työtehtävät ennen kuin lähden kotiin", viikon kuluttua huomaatkin, että sinulle ei jää tekemättömiä töitä enää ja ehdit pitää sekä lounas- että kahvitauot paikallaan. Heitän sinulle pienen haasteen: Kirjoita paperille kaikki ne tekemättömät työt ja asiat, joita et koskaan ehdi tehdä tai jotka pyörivät tällä hetkellä mielessäsi. Kun olet kirjoittanut nuo asiat paperille, kirjoita loppuun lause: "Minulla on runsaasti aikaa tehdä kaikki nämä tehtävät viikon kuluessa." Käy läpi tuo lista joka aamu ja illalla rustaa siitä yli ne tehtävät jotka olet päivän aikana tehnyt. Viikon kuluttua katso, montako tekemätöntä tehtävää sinulla on jäljellä. HUOM! Jos olet järjestämässä häitäsi ja kirjoitat tuohon listaan kaikki asiat, jotka pitää hoitaa ennen häitä, tämä tehtävä ei ole sinua varten. En voi pistää sinua tekemään vuoden töitä yhdessä viikossa :D Tunnetko herra Parkinsonin? C. Northcote Parkinsonin kehitti vuonna 1955 lain, jonka mukaan "työ täyttää sille varatun ajan." Toisin sanoen, jos sinun pitää kirjoittaa 5 sivun mittainen teksti kahdessa viikossa, saat sen tehtyä viimeisenä iltana. Mutta jos annat itsellesi aikaa tehdä se 3 tunnissa, teet sen varmasti. Parkinsonin mukaan "20% tehdystä työstä saa aikaan 80% saaduista tuloksista". Eikö kuulostakin hullulta? Mutta totta se on. Jos sinua siis vaivaa ainainen kiire, mieti mitkä asiat ovat välttämättömän pakon sanelemia ja pakko tehdä. Kun kirjoitat nuo tehtävät paperille, määrittele niille aikaraja kuten: "laadin sen raportin 5 minuutissa" ja tee se sitten - alusta loppuun. Tämä ei tarkoita sitä, että sinusta tulisi kone, tällä vain raivataan tällä hetkellä sinua kuormittavat asiat nopeasti alta pois. Kun kuormittavia asioita ei enää ole, huomaat, miten helppo sinun on jälleen olla. Pääset viettämään ansaitut lounas- ja kahvitauot, pääset kotiin oikeana aikana ja voit huoletta jättää työasiasi työpaikallesi. Kokeile. Jos sinusta tuntuu, että tämä ei ole sinun juttusi, voit aina palata takaisin kiireeseen. Aivot tarvitsevat välillä tuulettumista. Anna niille ajateltavaa, kehittele uusia ideoita ja taltuta kiireismi. Sinulla on oikeus nauttia jokaisesta hetkessä päiväsi aikana.
keskiviikko 14. maaliskuuta 2018
Relaxing
"Etsi joku rauhallinen kappale ja kuuntele sitä kun menet nukkumaan, joka ilta. Musiikkikappale voisi kestää 10-15 minuuttia. Jos et löydä niin pitkää, kuuntele kappale pari kertaa peräkkäin. Kun kuuntelet sitä sängyssä ennen nukkumaanmenoa, sydämesi syke rauhoittuu ja pikkuhiljaa kehosi alkaa rentoutua. Kun ehdollistat itsesi tälle musiikille joka ilta, se auttaa sinua myös nukahtamaan ja nukkumaan hyvin." Menin kotiin ja otin puhelimen käteeni. Menin iTuneisiin ja kirjoitin hakukenttään yksinkertaisesti "klassinen musiikki". Melkein välittömästi sain eteeni tämän kappaleen. Olen kuunnellut sen 2-3 kertaa joka ilta ja kun lopetan kuuntelun, nukahdan melkein heti. Huomaan, että nykyään kappale saa minut rauhoittumaan missä ja milloin vain. Suljen silmäni, kuuntelen kappaleen ja olen vain. Jotta voisit nauttia elämästäsi ja olla onnellinen, sinun tulee osata rentoutua. Et voi olla onnellinen jos käyt ylikierroksilla koko ajan. Millä tavoin sinä rentoudut? Kerro omat vinkkisi ja kommentoi kappaletta jos haluat =) Tänään on kansallinen kaksosten päivä ja sen kunniaksi leivoin ihania kaksoskeksejä. Ohjeen sain Suomen Monikkoperheiltä mutta ohje löytyy myös Kinuskikissan blogista. Minun piparit ei näytä yhtä ihanan litteiltä mutta ensimmäiseksi kerraksi keksit olivat kuitenkin ihanan makoisia :) Vaikka perheessä ei olisikaan monikkolapsia, voi tänäpäivänä juhlistaa vaikka nimpparisankareita, etkolaskiaista tai ihan muuten vain omaksi iloksi =) Sinulla on kaksi vaihtoehtoa:voit nauttia siitä tai voit valittaa siitä. Kumman valitset? Näin esiteltynä valinta on helppo mutta todellisuudessa teet kuitenkin päinvastoin. Jokainen meistä haluaa nauttia elämästä. Luemme lehtiä, kirjoja ja blogeja ja uppoudumme valtavaan mielikuvitusmaailmaan. Kadehdimme niitä, jotka näyttävät elävän sitä elämää, jota me haluaisimme elää.
Sitten menemme töihin ja valitamme. Tapaamme ystäviämme ja valitamme. Tapaamme perheenjäseniä ja valitamme. Menemme someen ja valitamme. Oletko koskaan miettinyt mitä tapahtuisi, jos lopettaisit valittamisen? Jos valittamisen sijaan kehuisitkin. Olisit kiitollinen niistä asioista, joita sinulla on elämässäsi. Asioista, ihmisistä, omaisuudesta, harrastuksista, työstä. Entä oletko miettinyt miltä tuntuisi, jos jokainen valittamasi asia häiviäisi elämästäsi? Mitä sinulle jäisi vai olisiko elämäsi lopullisesti tyhjää ja merkityksetöntä? Juttelin tänään erään ihmisen kanssa ja keskustelimme ihmisen henkisestä hyvinvoinnista. Keskustelu kääntyi jaksamiseen, itkuun ja siihen kuinka allekirjoittaneelle itku ja kyyneleet ovat aina olleet merkki heikkoudusta. Tänään sain kuitenkin vastaukseksi, että itku on enemmänkin merkki vahvuudesta, uskallusta näyttää tunteet siinä hetkessä kun ne tulevat. Loogisesti ajateltuna asia menee näin mutta kommentoin kuitenkin lopuksi, että: "Se huono puoli vahvana olemisessa on, että kukaan ei koskaan kysy miten jaksat." "Mutta eihän kenenkään tarvitse kysyä sitä. Riittää että kysyt sen itseltäsi miten sinä jaksat." hän vastasi takaisin. Hämmennyin. Eikö se ole toisista välittämistä, että kysytään miten toinen jaksaa? Jos kukaan ei kysy, tarkoittaako se silloin että kukaan ei välitä? Vai tarkoittaako se, että jokaisen tulisikin selviytyä vastoinkäymisistä yksin? Hetken asiaa pohdittuani oivalsin, että ehkä meillä jokaisella onkin vastuu selvittää jaksammeko itse eikä odottaa, että joku toinen ottaa vastuun meidän jaksamisestamme. Meillä jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnista, niin onnellisuudesta kuin jaksamisestakin.
Sitten menemme töihin ja valitamme. Tapaamme ystäviämme ja valitamme. Tapaamme perheenjäseniä ja valitamme. Menemme someen ja valitamme. Oletko koskaan miettinyt mitä tapahtuisi, jos lopettaisit valittamisen? Jos valittamisen sijaan kehuisitkin. Olisit kiitollinen niistä asioista, joita sinulla on elämässäsi. Asioista, ihmisistä, omaisuudesta, harrastuksista, työstä. Entä oletko miettinyt miltä tuntuisi, jos jokainen valittamasi asia häiviäisi elämästäsi? Mitä sinulle jäisi vai olisiko elämäsi lopullisesti tyhjää ja merkityksetöntä? Juttelin tänään erään ihmisen kanssa ja keskustelimme ihmisen henkisestä hyvinvoinnista. Keskustelu kääntyi jaksamiseen, itkuun ja siihen kuinka allekirjoittaneelle itku ja kyyneleet ovat aina olleet merkki heikkoudusta. Tänään sain kuitenkin vastaukseksi, että itku on enemmänkin merkki vahvuudesta, uskallusta näyttää tunteet siinä hetkessä kun ne tulevat. Loogisesti ajateltuna asia menee näin mutta kommentoin kuitenkin lopuksi, että: "Se huono puoli vahvana olemisessa on, että kukaan ei koskaan kysy miten jaksat." "Mutta eihän kenenkään tarvitse kysyä sitä. Riittää että kysyt sen itseltäsi miten sinä jaksat." hän vastasi takaisin. Hämmennyin. Eikö se ole toisista välittämistä, että kysytään miten toinen jaksaa? Jos kukaan ei kysy, tarkoittaako se silloin että kukaan ei välitä? Vai tarkoittaako se, että jokaisen tulisikin selviytyä vastoinkäymisistä yksin? Hetken asiaa pohdittuani oivalsin, että ehkä meillä jokaisella onkin vastuu selvittää jaksammeko itse eikä odottaa, että joku toinen ottaa vastuun meidän jaksamisestamme. Meillä jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnista, niin onnellisuudesta kuin jaksamisestakin.
Elämä ei ole hauskaa
Elämässä tapahtuu paljon pahoja asioita, vaikka niitä on saanut kärsiä jo tarpeeksi. Mä en tiedä miten mä jaksan enää tätä samaa vanhaa, kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Lapset kiukkuaa eikä tottele ja mies huitelee siellä täällä. Kotiin tulee (ehkä) mutta pääasiassa se viettää aikaa kavereidensa kanssa. mä joudun tekemään nykyään kaiken, kotona ja töissäkään ei oo yhtään helppoo. pomo vaatii koko ajan vaan lisääja lisää mut aikaa ei sit oo tehdä kaikkee mitä se vaatii. Asiakkaat tulee linjoja pitkin kun ne on tyytymättömiä toimituksiin. Pitäis varmaan vaihtaa alaa mutta sit tulot kyllä tippuu niin paljon ettei me selvitä tästä velkataakasta millään. viime viikolla just sanoin miehelle että pitäis hankkia parempipalkkanen työ mutta se sano ettei se aio ainakaan irtisanoutua kun ei oo yhtään varmaa että pääsee sit parempaan duuniin. en mä tiedä mitä tässä pitäis tehdä, tuntuu että kaikki on vaan mun harteilla. ja sit mun pitäis jaksaa kuunnella kaikkien muidenkin murheita.
Tässä vaiheessa voisin kertoa muutamalla sanalla kuka minä olen.
Olen kohta 35-vuotias nuori *nauraa makeasti* nainen Itä-Suomesta. Asun pienellä paikkakunnalla, joka tällä hetkellä jääköön nimeämättä. Työskentelen suuressa kansainvälisessä yrityksessä päätoimisesti, työurani täyttää 31.3. 6 vuotta. Minulla on kohta 11-vuotiaat kaksoset (tytär ja poika) joita rakastan yli kaiken. Pojallani on todettu ADHD kesällä 2012, jolloin suureksi onneksi sain synninpäästön siitä, että olen huono äiti ja kasvattanut lapsistani pelkkiä huligaaneja. Olen hyvin diplomaattinen ihminen, jonka johdosta en halua mollata koulua jossa lapseni tällä hetkellä koulua käyvät, mutta mielestäni liian jyrkkiä mielipiteitä lasten kasvattamisesta olen sieltä kuullut. Minun, lasteni äidin, mielipiteet on jätetty huomiotta ja keskitytty vain koulun näkökulmaan. Sillä seurauksella, että molempia lapsiani kiusattiin koko kolmas luokka. Neljännen luokan alkaessa viime syksynä, kiusaaminen jatkui. Tytärtäni kohdeltiin "hellemmin" vaikka hänenkin kohdallaan kiusaaminen jatkui. Poikaani kohdistui yhä enemmän ja yhä rajumpaa kiusaamista. Sillä seurauksella, että hän "räjähti" eräänä päivänä koulussa ennen syyslomaa. Tuon päivän jälkeen päätimme koulun kanssa yhteistyössä, että poikani käy koulussa vain 14 tuntia viikossa (jotka koulu pystyy järjestämään pienluokassa) ja loput 10 tuntia hän opiskelee kotona. Kotiopetuksessa opetusvastuu jäi siten minulle. Voitko kuvitella miltä tuntuu, kun tiedät, että töiden jälkeen 17.30 et voi enää opettaa pojallesi mitään koska hänen vireystilansa ei sitä mahdollista ja tiedät että viikonloput, jotka tulisi siis käyttää lepäämiseen ja yhdessä oloon, joudut käyttämään pojan kanssa opiskeluun. Opiskelimme liikuntaa 2 tuntia, kuvaamataitoa 2 tuntia, musiikkia 2 tuntia, käsitöitä 2 tuntia ja englantia 2 tuntia joka viikonloppu. Tästä seurasi sitten, että kotityöt jäivät tekemättä, en päässyt viettämään yhtään vapaata aikaa yksin tai tyttäreni kanssa. Tyttäreni reagoi tähän tilanteeseen voimakkaasti ja aloitti esipuberteetin, kiukkua, huutamista, tavaroiden heittelyä, haukkumista ja itkeskelyä. Yritä siinä sitten työpäivän jälkeen ensin selvitellä pojan kiusaamisasiat ja sen päälle vielä tyttären rauhoitteleminen. Jäin joululomalle 20.12. Sitä ennen en ollut nukkunut kunnolla 2,5 kuukauteen. Eikä uni tullut lomallakaan. Astelin siis vuoden viimeisenä päivänä työterveyteen ja pyysin sairaslomaa. Tuo sairasloma vetelee nyt viimeisiään ja alan valmistautua palaamaan töihin. Olemme kuitenkin sopineet, että olen osasairaspäivärahalla maaliskuun loppuun saakka.
Niille, jotka eivät tiedä, ADHD on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö. Puhutaan aktiivisuuden ja ylivilkkauden häiriöstä kansanomaisemmin. ADHD:n kolme tunnusomaista oiretta ovat tarkkaavuuden puute, yliaktiivisuus ja impulsivisuus. ADHD kirjo on moninainen, eikä kaikilla lapsille välttämättä ole kaikkia näistä oireista. ADHD on elinikäinen sairaus (jotkut haluavat puhua oireyhtymästä), joka ei kuitenkaan johda kuolemaan kuten esimerkiksi syöpä. Maailmassa on arvioitu, että noin 5,29% maailman väestöstä sairastaa ADHD:ta. Meillä kyseinen sairaus aiheutti aikanaan massiivisia raivokohtauksia, jossa tavarat lentivät ja särkyivät, ovet paukkuivat ja suusta pääsi milloin mitäkin sammakoita ja aivopieruja. Pahimmillaan lapsi huusi itsetuhoisia lauseita ja vaati päästä mielisairaalaan. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna ymmärrän hyvin lapsen epätoivon kun tuntuu, että kukaan ei ymmärrä. Ja ymmärrystähän tällainen lapsi tarvitsee yli kaiken. ADHD ei johdu käytösongelmasta, huonosta kasvatuksesta tai rajojen puutteesta, joskin pienestä lapsesta lähtien tiukat rajat voivat estää oireiden rajun puhkeamisen myöhemmällä iällä. ADHD lapsi ei ole vajaaälyinen vaan poikkeuksetta muita älykkäämpi. Tunnettuja ADHD-oireisia ovat muun muassa laulaja Adam Levine, taikuri Jarmo Luttinen, mäkihyppääjä Matti Nykänen, televisiojuontaja Ty Pennington, olympiauimari Michael Phelps, rap-artisti will. i. am, tiedemies Albert Einstein (joskin hänellä on arveltu olleen ADD), kirjailijat Emily Dickensen ja Edgar Allan Poe, säveltäjä W. A. Mozart, yrittäjä ja liikemies Bill Gates ja monia monia muita.
Kesällä 2012 saimme virallisen ADHD diagnoosin, jonka jälkeen alkoikin opettelu, miten poikaa tulisi käsitellä raivokohtauksen sattuessa. Ensin opettelin minä, sitten opetin lasten isovanhemmat jonka jälkeen kirjoitin pitkät kirjelmät neuvoja ja ohjeita joululle. Koulu ei kuitenkaan halunnut näitä neuvoja ja ohjeita ottaa vastaan vaan oli järjestelmällisesti sitä mieltä, että lapsella on käytöshäiriö ja hän joutaa joko lastenkotiin tai lastenpsykiatriselle osastolle. Taistelu pojan hyvinvoinnin puolesta koulussa alkoi. Olin sitä mieltä, että poikani kokee olonsa turvattomaksi koulussa, jonka johdosta hän käyttäytyi siellä niin rajusti. Kun kotipetus alkoi ja kiusaajat saatiin kuriin, kas kummaa, poika rauhoittui. Jopa rehtorin täytyi myöntää (rivien välistä vain) että kun kiusaaminen saatiin kuriin ja poika turvallisesti pienluokkaan, hän rauhoittui. Tuon 10 vuoden aikana olen rakentanut itselleni uraa, selvinnyt ajoittaisista sydänsuruista, muuttanut paikkakuntaa pariinkin kertaan ja aloittanut aina alusta. Olen taistellut lapsilleni hyvät oltavat koulussa ja myöntänyt itselleni että aina ei tarvitse olla se täydellinen äiti. Toimin myös paikkakunnallani ADHD-vertaistukiryhmän vetäjänä. Miksi kirjoitan tätä blogia? Koska kaiken tämän jälkeen haluan löytää rauhan ja tasapainon elämäni, työni, hyvinvointini, harrastusteni ja perheeni välillä. Ja olen sitä mieltä, että siihen tarvitaan paljon rakkautta, onnellisuutta, tyytyväisyytta ja hetkessä elämistä. Jokaisella on oikeus olla onnellinen ja jokaisella on oikeus löytää ne asiat, jotka tekevät hänestä onnellisen. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että vain itse voi tehdä itsestään onnellisen tekemällä niitä asioita joista pitää ja nauttii. Tämä blogi on omistettu hetkessä elämiselle ja onnellisuuden etsinnälle. Tässä pähkinänkuoressa *nauraa ääneen ja kovaa* ote elämästäni. Loppuun vielä muutama ihana kuva, jotka olen joskus jostain bongannut.
Tässä vaiheessa voisin kertoa muutamalla sanalla kuka minä olen.
Olen kohta 35-vuotias nuori *nauraa makeasti* nainen Itä-Suomesta. Asun pienellä paikkakunnalla, joka tällä hetkellä jääköön nimeämättä. Työskentelen suuressa kansainvälisessä yrityksessä päätoimisesti, työurani täyttää 31.3. 6 vuotta. Minulla on kohta 11-vuotiaat kaksoset (tytär ja poika) joita rakastan yli kaiken. Pojallani on todettu ADHD kesällä 2012, jolloin suureksi onneksi sain synninpäästön siitä, että olen huono äiti ja kasvattanut lapsistani pelkkiä huligaaneja. Olen hyvin diplomaattinen ihminen, jonka johdosta en halua mollata koulua jossa lapseni tällä hetkellä koulua käyvät, mutta mielestäni liian jyrkkiä mielipiteitä lasten kasvattamisesta olen sieltä kuullut. Minun, lasteni äidin, mielipiteet on jätetty huomiotta ja keskitytty vain koulun näkökulmaan. Sillä seurauksella, että molempia lapsiani kiusattiin koko kolmas luokka. Neljännen luokan alkaessa viime syksynä, kiusaaminen jatkui. Tytärtäni kohdeltiin "hellemmin" vaikka hänenkin kohdallaan kiusaaminen jatkui. Poikaani kohdistui yhä enemmän ja yhä rajumpaa kiusaamista. Sillä seurauksella, että hän "räjähti" eräänä päivänä koulussa ennen syyslomaa. Tuon päivän jälkeen päätimme koulun kanssa yhteistyössä, että poikani käy koulussa vain 14 tuntia viikossa (jotka koulu pystyy järjestämään pienluokassa) ja loput 10 tuntia hän opiskelee kotona. Kotiopetuksessa opetusvastuu jäi siten minulle. Voitko kuvitella miltä tuntuu, kun tiedät, että töiden jälkeen 17.30 et voi enää opettaa pojallesi mitään koska hänen vireystilansa ei sitä mahdollista ja tiedät että viikonloput, jotka tulisi siis käyttää lepäämiseen ja yhdessä oloon, joudut käyttämään pojan kanssa opiskeluun. Opiskelimme liikuntaa 2 tuntia, kuvaamataitoa 2 tuntia, musiikkia 2 tuntia, käsitöitä 2 tuntia ja englantia 2 tuntia joka viikonloppu. Tästä seurasi sitten, että kotityöt jäivät tekemättä, en päässyt viettämään yhtään vapaata aikaa yksin tai tyttäreni kanssa. Tyttäreni reagoi tähän tilanteeseen voimakkaasti ja aloitti esipuberteetin, kiukkua, huutamista, tavaroiden heittelyä, haukkumista ja itkeskelyä. Yritä siinä sitten työpäivän jälkeen ensin selvitellä pojan kiusaamisasiat ja sen päälle vielä tyttären rauhoitteleminen. Jäin joululomalle 20.12. Sitä ennen en ollut nukkunut kunnolla 2,5 kuukauteen. Eikä uni tullut lomallakaan. Astelin siis vuoden viimeisenä päivänä työterveyteen ja pyysin sairaslomaa. Tuo sairasloma vetelee nyt viimeisiään ja alan valmistautua palaamaan töihin. Olemme kuitenkin sopineet, että olen osasairaspäivärahalla maaliskuun loppuun saakka.
Niille, jotka eivät tiedä, ADHD on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö. Puhutaan aktiivisuuden ja ylivilkkauden häiriöstä kansanomaisemmin. ADHD:n kolme tunnusomaista oiretta ovat tarkkaavuuden puute, yliaktiivisuus ja impulsivisuus. ADHD kirjo on moninainen, eikä kaikilla lapsille välttämättä ole kaikkia näistä oireista. ADHD on elinikäinen sairaus (jotkut haluavat puhua oireyhtymästä), joka ei kuitenkaan johda kuolemaan kuten esimerkiksi syöpä. Maailmassa on arvioitu, että noin 5,29% maailman väestöstä sairastaa ADHD:ta. Meillä kyseinen sairaus aiheutti aikanaan massiivisia raivokohtauksia, jossa tavarat lentivät ja särkyivät, ovet paukkuivat ja suusta pääsi milloin mitäkin sammakoita ja aivopieruja. Pahimmillaan lapsi huusi itsetuhoisia lauseita ja vaati päästä mielisairaalaan. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna ymmärrän hyvin lapsen epätoivon kun tuntuu, että kukaan ei ymmärrä. Ja ymmärrystähän tällainen lapsi tarvitsee yli kaiken. ADHD ei johdu käytösongelmasta, huonosta kasvatuksesta tai rajojen puutteesta, joskin pienestä lapsesta lähtien tiukat rajat voivat estää oireiden rajun puhkeamisen myöhemmällä iällä. ADHD lapsi ei ole vajaaälyinen vaan poikkeuksetta muita älykkäämpi. Tunnettuja ADHD-oireisia ovat muun muassa laulaja Adam Levine, taikuri Jarmo Luttinen, mäkihyppääjä Matti Nykänen, televisiojuontaja Ty Pennington, olympiauimari Michael Phelps, rap-artisti will. i. am, tiedemies Albert Einstein (joskin hänellä on arveltu olleen ADD), kirjailijat Emily Dickensen ja Edgar Allan Poe, säveltäjä W. A. Mozart, yrittäjä ja liikemies Bill Gates ja monia monia muita.
Kesällä 2012 saimme virallisen ADHD diagnoosin, jonka jälkeen alkoikin opettelu, miten poikaa tulisi käsitellä raivokohtauksen sattuessa. Ensin opettelin minä, sitten opetin lasten isovanhemmat jonka jälkeen kirjoitin pitkät kirjelmät neuvoja ja ohjeita joululle. Koulu ei kuitenkaan halunnut näitä neuvoja ja ohjeita ottaa vastaan vaan oli järjestelmällisesti sitä mieltä, että lapsella on käytöshäiriö ja hän joutaa joko lastenkotiin tai lastenpsykiatriselle osastolle. Taistelu pojan hyvinvoinnin puolesta koulussa alkoi. Olin sitä mieltä, että poikani kokee olonsa turvattomaksi koulussa, jonka johdosta hän käyttäytyi siellä niin rajusti. Kun kotipetus alkoi ja kiusaajat saatiin kuriin, kas kummaa, poika rauhoittui. Jopa rehtorin täytyi myöntää (rivien välistä vain) että kun kiusaaminen saatiin kuriin ja poika turvallisesti pienluokkaan, hän rauhoittui. Tuon 10 vuoden aikana olen rakentanut itselleni uraa, selvinnyt ajoittaisista sydänsuruista, muuttanut paikkakuntaa pariinkin kertaan ja aloittanut aina alusta. Olen taistellut lapsilleni hyvät oltavat koulussa ja myöntänyt itselleni että aina ei tarvitse olla se täydellinen äiti. Toimin myös paikkakunnallani ADHD-vertaistukiryhmän vetäjänä. Miksi kirjoitan tätä blogia? Koska kaiken tämän jälkeen haluan löytää rauhan ja tasapainon elämäni, työni, hyvinvointini, harrastusteni ja perheeni välillä. Ja olen sitä mieltä, että siihen tarvitaan paljon rakkautta, onnellisuutta, tyytyväisyytta ja hetkessä elämistä. Jokaisella on oikeus olla onnellinen ja jokaisella on oikeus löytää ne asiat, jotka tekevät hänestä onnellisen. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että vain itse voi tehdä itsestään onnellisen tekemällä niitä asioita joista pitää ja nauttii. Tämä blogi on omistettu hetkessä elämiselle ja onnellisuuden etsinnälle. Tässä pähkinänkuoressa *nauraa ääneen ja kovaa* ote elämästäni. Loppuun vielä muutama ihana kuva, jotka olen joskus jostain bongannut.
Tilaa:
Kommentit (Atom)